Aikataulu ja ohjelma 13.-14.7.2018

UFOP2018 Ohjelma

Hällas

Lauantai

Linköpingistä ponnistava psykedeelistä rokkia progeen naittava Hällas yhdistelee musiikissaan Genesiksen ja Rushin polveilevaa ilmaisua Uriah Heep-henkiseen rockjytäykseen.

Sammal

Perjantai

JES! UFOP 2018 on vierivä kivi, joka Sammaloituu mielellään! Nykyisen suomiprogen kruunaamaton kuningas julkaisu juuri albumin ”Suuliekki”, ja onpas vaan taas loistava kokonaisuus progressiivista rockia!
Hieman rosoisemman soundinen, monisäikeinen ja vahvalla viestillä ryyditetty albumi on luonteva kehitysaskel Sammaleen polulla läpi Samettimetsän kohti suurta tuntematonta.
Ja livenähän bändi on mitä parhain kokea! Kuten ruukaamme sanoa: AVAA MIELESI, NYT ON SEN AIKA!

Kairon; IRSE!

Lauantai

Kairon; IRSE! on tunnettu kovista livekeikoistaan. Bändin usvaiset avaruusjamit ja äänimaisema tuovat mieleen 70-luvun progressiivisen rockin ja 90-luvun vaihtoehtorockin tunnelmat.
Shoegazesta tutut kauniit ja toismaailmalliset kitaraleadit saavat välillä väistyä vyöryvien krautrock äänivallien tieltä näiden helliessä yleisön mieltä. Kairon; IRSE!:n soundin avoimuus, dynaamisuus, utuiset vokaalit ja loistavat biisisovitukset pääsevät parhaiten oikeuksiinsa livetilanteessa!

Pekko Käppi & K:H:H:L

Lauantai

Pääkallolla koristeltu jouhikko, transsiin vaivuttavat juurevat bluesloitsuriffit sekä syväluotaavat ja viiltävät tekstit. Lisätään näiden aineksien päälle vielä aimo annos kansanmusiikkiperinnettä ja ugrimenot ovat valmiit! 
Yhtyeen hypnoottinen ja omalaatuinen voodoopop tuo tämän kesän UFOPiin shamanistisen loitsuamisen fiilikset!

Kaukolampi

Perjantai

Kosmisen dystooppista analogisyntetisaattorien tuottamaa äänimaisemaa meille tarjoilee suomalaisen vaihtoehtomusiikin konkari Timo Kaukolampi(K-X-P, OP:l Bastards, Larry & the Lefthanded). 
Tyylilajia on vaikea määritellä, mutta jos olet miettinyt miltä esimerkiksi tuhatjalkaisen ajatusprosessi ja elämä voisivat syntetisoituna kuulostaa, tältä keikalta voi löytyä vastauksia!

Viime vuonna julkaistu albumi ”1” on saanut mahtavan vastaanoton, ja sooloartistina pelkällä sukunimellään esiintyvä Kaukolampi oli mukana tekemässä Armomurhaaja-elokuvan soundtrackia, joka voitti juuri parhaan soundtrackin Jussi-patsaan!

Siinai

Perjantai

Siinai on aina kulkenut omia latujaan ja käytäviään temaattisten albumien muodossa. Viimeisimmällä ”Sykli”-abumillaan mennään syvälle elämän perimmäisten kysymysten äärelle ja syklisyyden periaatteisiin. 
Kansainvälistäkin suitsutusta saanut ”Sykli” on junnaavuudessaan pysäyttävä teos, se pakottaa hiljentymään ja kuuntelemaan!
Krautrockin, psykedelian ja eteerisyyden saumattomasti yhdistävä Siinai on enemmän kuin tervetullut festareillemme ja pistämään päämme pyörälle! Ihailkaamme päättymätöntä elämän sykliä ja loputonta matkaa valosta pimeyteen ja takaisin!

Huminoita

Lauantai

Takuuvarma tunnelmanluoja festareille on Huminoita! Progressiivisilla väreillä maalailtua post-rockia soittava bändi ei turhia kiirehdi lavalla vaan kietoo yleisön otteeseensa varmoin pensselin vedoin! Keikkakokemusta voisikin kuvailla kuin katselisi jonkun näyttävän taideteoksen valmistumista!
Vuonna 2009 perustettu Huminoita on julkaissut kaksi studioalbumia, ja kolmannesta esimakua alla olevasta linkistä! On makiaa!

Warp Transmission

Perjantai

Voidaan puhua jo klassikkobändistä UFOPin kontekstissa. Bändi veti sellaisen keikan festareilla 2015, että hurmostila oli vertaansa vailla. Mut ei tää ny mikää nostalgiatrippi tuu olee, mut trippi varmasti!
Warp Transmissionin keikat tuppaavat olemaan nopeita, hikisiä, kaaoottisia, jumittavia ja psykedeelisiä!
Tätä bändiä ei turhan usein Oulun maisemissa nähdä, tule siis mestoille!

NYOS

Perjantai

Hypnoottinen, dynaaminen, äänekäs, huumaava; kaikki nämä sanat istuvat kuvaamaan NYOSin luomaa musiikkia. Tämä kaksikko ei vetäise mutkia suoriksi ja kappaleissa onkin paljon rytmisiä koukkuja ja kohkausta. 
Tuomas Kainulaisen armoton rumpalointi, Tom Brooken kitaralla ja looppereilla luomat äänikudelmat ja hypnoottiset rytmit muodostavat ainutkertaisen äänimaiseman! 
Tämän bändin livekunto on vertaansa vailla, ja oheisesta studiolivepätkästä saa hyvin osviittaa mitä tuleman pitää!

UFO Över Lappland

Lauantai

Naapurimaamme omasta Area 51:stä, Uumajasta, saapuu kosmisia instruMENTAALIbiisejään kanavoiva UFO Över Lappland!
Tämä yhtye istuu jo nimensä puolesta festareillemme kuin anturi hanuriin, mutta ei sillä, on bändin musiikkikin kerrassaan loistavaa! 

Möyhy-Veikot

Perjantai

Psykedeelistä bassomusiikkia, mutta kuitenkin Link Wrayn ja muiden rouhevien kitararockbändien hengessä mennään!
”Möyhy-veikot ammentaa musiikkinsa ideat mm. youtubesta, tekstitv:n seuranhakupalstoilta sekä keltaisen lehdistön lööpeistä. Mikään ei pidä paikkansa ja totuus on vääristelty sille tasolle, ettei siitä ota kukaan mitään selvää.”

Soft Power

Perjantai

Soft Power

Soft Power yhdistelee musiikissaan jazzia, psykedeliaa ja progressiivisen rockin elementtejä saumattomasti, luoden huikeita auraalisia matkoja eri vuosikymmenille ja toismaailmallisiin fiiliksiin! Kappaleet soljuvat vapaan vaivattomasti eteenpäin,tunnelmasta ja tyylistä toiseen.

Viime vuonna julkaistu albumi ”In A Brown Study” olikin yksi viime vuoden parhaista psykedeelisen musiikin levytyksistä!

Octopus Syng

Lauantai

Jos Syd Barrettin aikainen Pink Floyd, Pekka Streng ja muutenkin varhainen(harhainen?)60-luvun psykedelia on lähellä sydäntä, niin Octopus Syng on bändi JUURI SINULLE! Jokainen bändin biisi tuntuu omalta matkaltaan, mutta ne ovat kuitenkin sidoksissa johonkin yhteen suureen voimaan, josta kaikki tämä mahtava musiikki kumpuaa. 
Bändi on käynyt Oulussa kerran, siitä reissusta heillä jäi huono maku suuhun liian innokkaan virkavallan ansiosta. Tehdään tästä matkasta yhdessä parempi! Rakkauden kesä 2018!

HELÉN

Lauantai

Mm. Hexvessel-yhtyeessä vaikuttava Kimmo Helén julkaisi viime vuonna sukunimeään kantavan loistavan soololevyn. Sittemmin keikkailevaksi bändiksi muodostunut Helén saapuu UFOPiin tuoden mukanaan tunnelmallista ja vahvoja tunteita sisältävää musiikkiaan.
Helénillä shamanismi ja kansanmusiikki paiskaavat kättä vahvojen, jopa popahtavien melodioiden kanssa, erityisesti kertosäkeissä. 
Paino on kuitenkin psykedeelissävytteisessä ja jopa unenomaisessa tunnelmoinnissa. Mistään otsa kurtussa synkistelystä ei ole kyse vaan melankoliasta ja kauniista surumielisyydestä.

Can Can Heads

Lauantai

Can Can Headsin aloitellessa olivat Bad Vugum-artistit Circle, Deep Turtle, Radiopuhelimet ja Sweetheart juuri niin pinnalla kuin tuon kaltaiset yhtyeet saattoivat tuohon ajankohtaan olla, nämä neljä olivat suomalaisista artisteista juuri ne jotka vaikuttivat yhtyeen syntyyn. Alkuaikoina ulkomaisista yhtyeistä vaikuttimina toimivat muun muassa: Captain Beefheart, Minutemen, The Ex, God Is My Co-Pilot ja Jesus Lizard.

Can Can Headsin tuotannossa ovat vahvana läsnä DIY-meininki, No Wave, rytminen junnaus, hypnoosi, meteli ja kaaoottisuus! Bändin keikkoja todistaneet ihmiset ovatkin kertoneet oudosta tunteesta, joka on pakottanut heidät joramaan ja päästämään irti estoistaan! Hullaantukaamme!

 

Malamujér

Perjantai

Malamujér nojaa hypnorockillaan vahvasti psykerokin, progen ja vaihtoehtorokin kulmakiviin.
Vangitsevuudellaan pitkärakenteiset biisit johdattelevat kuulijan kauniiden kitaraverhojen ja utuisten harmonioiden läpi lohduttomiin paatoksiin ja hukuttavaan särökehtoon. Oheinen livepätkä demonstroi oivasti bändin dynaamista soittoa, ja lopun särötykitys on mellevä!

The Botherers <3 Rikita Rebella

Perjantai

SURF  BURLESQUE on The Botherersin ja Rikita Rebellan sattumalta syttynyt ja takuulla sytyttävä yhteisshow, jonka kuplivat laineet vievät yleisön tirkistelemään maailman mystisimpiin kolkkiin, soodasurffin saattelemana! 
UFOPiin he lupailevat kiihkeää Krautalankaan kiedottua Psykesex-specialia, jossa varjot seuraavat vierestä kun paljaalle pinnalle piirtyy Liquid Space Dreamsin jumalaisen käden jälki!

Karnevaalitunnelmat ovatkin tämän kesän UFOPin tavoitteet, joten millä olisikaan osuvampaa potkaista kemut käyntiin kuin psykedeelisesti kuplivalla Rock ’n Burlesque ’n Psychedelia show:lla!

Seli Seli

Lauantai

Oululainen Seli Seli jynkyttää, junnaa, murskaa ja lohduttaa synkän psykedeelisellä otteellaan! Kirskuvien kitaroiden kudelmat ja rytmiryhmän armoa antamaton junnaus ovat bändin ”tavaramerkkejä”! 
Seli Seli julkaisi albuminsa ”Satunnainen kokoelma soluja” vuoden 2017 lopulla ja levy onkin väkevä näyttö bändin osaamisesta!