Anna Paldanius tutustui festaritarjontaan musiikkivideoiden muodossa. Astu sisään Annan Ihmemaahan:

Hällas – Star Rider

Ingmar Bergman Seitsemännen sinetin Kuoleman kaapu päällään, Ruotsin oma Skeletor, tanssii Uleåborg Festival of Psychedeliassa, voitettuaan taas kerran sakkimatsin kolmella siirrolla. Varjot väistyvät kalmankalpean käden piirtäessä tai chi kuvioita neonvaloissa. Samassa ulko-ovi rävähtää auki ja katseet suuntautuvat siinä seisovaan viikinkiin, itse Dolph Lundgren astuu sisään savuverhon läpi. Hetkessä tunnelma jäähtyy lähelle nollaa, väkijoukko kavahtaa tehden tietä kun He-Man suuntaa kohti arkkivihollistaan. He katsahtavat viileästi toisiaan, sitten He-Man alkaa villin twistin, jota kumartaisi jopa Travolta itse, eikä kenellekään jää epäselväksi kuka on Master of the Universe.

  

Sammal – Suuliekki

Jossain korven keskellä on sammalten peittämä kiviröykkiö, jätinkirkko. Keskikesän yöttöminä öinä siellä voi nähdä muinaisten metsänkeijujen tanssien virvatulina, keveitä violettejä liekkejä, joiden usvaisten mekkojen helmat hulmuavat kadoten riippakoivujen oksien puhaltamiin tuuliin. Metsän möröt ja menninkäiset kaivautuvat keijukaisten laulun kirvoittamina koloistaan, pudistellen muurahaispesien männynneulasia hiuksistaan. Saapuessaan aukiolle, jossa ikiaikaisten jättiläisten kasaama mausoleumi makaa, mennikäiset yhtyvät syvältä maan sisuksista kumpuavaan kuminaan. Yöttömän yön juhla jatkuu aikaiseen aamunkoittoon, ja lopulta lintujen laulun saattelemana virvatulet nousevat ylös kohti nousevaa aurinkoa, ja menninkäiset kömpivät takaisin koloihinsa kivien ja kantojen alle oranssinpunaisen hehkun saattelemana.

  

Pekko Käppi & K:H:H:L – Mun vereni

Soita mulle tiukka bluesi, huomenna aamulla kello kuusi. Anna herätä laiskasti reippaaseen päivään, jotta jaksaisin jatkaa eteenpäin tällä kivisellä polulla, ylös ja alas jyrkkiä, mutaisia vuorenrinteitä. En pelkää mitään, muuta kuin liskoihmisiä, avioliittoa, ja sitä valtaa jonka musta magia saa ihmismielessä aikaan. Hyydyttävää tyydytystä, seisauttavaa seisotusta, akkavaltain noitavoimat vastaan miesväen väkivallat. Kuka saa ja kenelle annetaan, onko kuvioissa saatanallisissa voittajia olemassakaan?

  

Siinai – Sykli

Ikuisuus. Atomihiukkausten tanssi avaruudessa. Partikkelit värähtelevät edestakaisin, kesäsateen kevyet pisarat ja asfaltista auringon takaisin ilmaan houkuttelema höyry. Olen yksi monista, mitättömyys iänkaikkisuudessa, ja minussa on kaikki, olemuksessani olemassaolo. Hologrammitodellisuudessa kokonaisuus muodostuu osista, joihon on sisällytetty koko maailmankaikkeuden alfa ja omega. Ääniaalloilla värähtelevät soinnut, nuotit, äänteet, sävelet, vireet, fonaatiot, kaiut, aksentit, intonaatiot, sävyt, melodiat, värien värinä, totuuden tärinä.

  

Huminoita – Goliath

Kerran niin lähellä, tunnut etäiseltä, vastaväriltä, magneetin hylkivältä puolelta. Yhteinen ymmärrys on yhtenäinen näkemys, empatia, toisen nahoissa vietetty hetki, jolloin oivallukset satelevat lentotähtien lailla tietoisuudessa. Kipu kasvattaa kun sen oikein oivaltaa, opettaa arvostamaan lempeyttä, hellyyttä, pehmeitä ääniä, sulavia liikkeitä, valoja ja varjoja Platonin luolassa. Naamion takaa paljastuvat kasvot, peilistä katsoo tuntematon.

  

Warp Transmission – Ultra Thrust

Räkäinen punkkiluola. Graffitilla ja lehtileikkeillä koristellut seinät, helvetisti savua, hikistä kansaa joiden irokeesit hipovat pogoillessa kattoparruja, hakaneuloja, niittivöitä ja pillifarkkuja. Snobit modit pikkutakeissa, kesäkissat minihameissa, käärmenaiset lumoamassa kundaliinikundeja. Ihmiset haluavat paratiisin, tällaisen se saavat. Alternatiivi-Atlantis 2020-luvun aattona.

  

Soft Power – All In All

The Brian Jonestown Massacre jazzpöhnässä. Kuusikymmentäluvun kukkaislapsien jälkikasvu notkuu helteisenä heinäkuun yönä Oulun tiukimmilla festareilla. Patsulintuoksuiset rastamiehet parveilevat kukkamekkogimmojen ympärillä, on uuden millenniumin summer of love, lemmenkesä, ja Tukikohta kaikkien alternatiivikeijujen ja -menninkäisten lemmenpesä. Onni on levitointia tanssilattialla kosmisissa sfääreissä, surffailua psykedeelisillä ääniaalloilla. Hitaammin, raukeammin, kuin usvanpeittämä kesäinen pyhäaamu aukeaisi niitynreunaan pystytetyn teltan avoimesta oviaukosta. Paljaat tassut dallailevat keveästi kotia kohti ukkosmyrskystä höyryävällä kuumalla asvaltilla.

  

Kaukolampi – Three Legged Giant Centipede

Olen lukutoukka, joka kaivaa madonreikiä multiversumin kastehelminauhoihin. Tasapaksulla tahdilla etenen kohti määränpäätäni, supersonic-reivien viilentymismestoja, joissa jengi chillaa heinäpaalien päällä rennosti rupatellen. Taustalla soi sirkkojen siritys, niiden helvetinenkelikuorossa on uudenlainen viritys, ehkäpä uuden ulottuvuuden avant garde -vaikutteita. Vaikutun ja vakuutan olevani jossain muissa sfääreissä, musiikki johdattaa minut uuteen aikakauteen, Shangri-La:n, Atlantikselle, Valhallaan, vapauteen.

  

Helén – Muinainen muoto

Suomalainen, soisen maan sisupussi, tarpoo turpeessa, nostaa jalkaa raskaaseen tahtiin, virsut täynnä sammalta ja vettä, äiti maan heteikköjen mettä. Siellä suolla, kuusikoiden ja kankaiden tuolla puolla, turpeinen turva on salattu tie, kohti ikiaikaista totuutta se vie, ja nevan ylittänyt löytää jalkansa taas, vahvempana, pitkospuita pitkin Pohjolan perukoille, suomalaisten syntysijoille, tietäjien tienoille.

  

NYOS – Navigator

Kaaoksen kapellimestari seisoo pyörremyrskyn keskellä, keskittyneenä kakofoniaan. Sieltä, riitasointujen keskeltä, nousevat uudet kuviot, selvät sävelet, tahdikkuus, hallittu halu muuttaa maailmaa hiljaisella voimalla, tasaisella intensiteetillä, joka kasvaa, paisuu ja nousee, laskee, kutistuu ja polveilee, vuorenrinteiltä sulava jää, joka putoilee tipoittain osuen alas kallioon, valuen noroina alaspäin, muodostaen puroja, jotka piirtävät jälkensä ikiaikaiseen kiveen ja lopulta yhtyvät putouksiksi, virroiksi, joiksi, valtameriksi.

  

Octopus Syng – Woman

Värikaitafilmien auringonpaiste, auvoinen kesäpäivä. Korkeassa heinikossa kieriskelevät hipit, jotka kutsuvat häpeilemättöminä alastomuutta paljaudeksi, sellaiseksi jossa ihmissielu on viattomimmillaan, sinisilmäisessä uskossa ihmisyyden, Jumalan ja maailmankaikkeuden hyvyyteen. Paratiisin onnelassa ennen käärmeitä ja Evaa käyskentelevät Aatami ja hänen ensimmäinen vaimonsa Lilith, joka ei uskonut kahleisiin vaan vapauteen, joka on helposti tulkittavissa välinpitämättömyydeksi, vaikka olisikin sitä suurinta, syvintä mahdollista, pyyteetöntä rakkautta.

  

Can Can Heads – Too Numb To Step

Olen illalliskutsuilla Sergio Leonen luona. Clint Eastwood silmäilee minua silmät sirrillään pikkusikaria pureskellen arokierijästä tehdyn ruokapöydän toiselta puolelta. Ennio Morricone selittää minulle jotain intiaaneista kiihkeällä italo-englannilla. Sisään illallishuoneeseen saluunaovista astelee jörön näköinen Quentin Tarantino nahkachapseissa ja suunnistaa suoraan kohti baaria tulilientä vaatien. Dolly Parton nauraa hersyvästi pöydän päässä Terence Hillin murjaisemalle vitsille samalla kun Bud Spencer seuraa keskustelua vierestä spagettia suuhunsä imeskellen.

  

Malamujér – Haudat

Mitä meistä jää jäljelle, ellemme ala kunnioittaa sitä mistä olemme tulleet, sitä mikä meidät on luonut? Onko kyseessä luonto vai jokin korkeampi voima, Jumala tai avaruusolennot? Vai olemmeko vain maailmankaikkeuden suurta pilaa, korkeamman tietoisuuden ironinen vitsi siitä, mikä on olemassaolon tylyin mahdollinen skenario? Kuinka monet ihmiset harhailevat asvalttiviidakoissa laput korvilla ja mustat lasit silmillä pysähtymättä katselemaan ympärilleen tai syvälle vastaantulijan silmiin ja kohtaamasta itseään syvästi? Kuinka monet ihmiset väsyttävät itsensä seuraamalla harmaata massaa ja sopeutumalla valmiiksi pureskeltuihin mielipiteisiin, jotka maistuvat vaaleanpunaiselle geenimanipuloidulle ananakselle, joka ulostetaan vatsa sokerikuorrutetusta hetkellisestä lohdusta ummetuksella Paris Hiltonin Can Cania vessan ilmanraikastimeksi suihkutellen? Ihminen oppii pikkuhiljaa erehtyväisyytensä, sen kuinka myrkyttää meret muovilla ja kehonsa kuonalla, lääkkeillä, alkoholilla, tupakalla, kemikaaleilla. Haluan elää yhteiskunnassa, jossa toivonpilkahdus on silmin asti leviävä hymy ja aidot ihmiset, jotka uskovat itseensä ja siihen hyvään mitä tuovat ympärilleen sanoillaan ja teoillaan. Sadan vuoden kuluttua ei ole olemassa hautausmaita, on vain lehtoja ja hedelmätarhoja, joiden puut ja pensaat ovat joskus olleet jonkun ihmisen maalliset jäännökset.

  

The Botherers – Dada Surf

Mattamusta Saab 96 vuosimallia -68 kaartaa punaiset lieskat kyljissä kiillellen Tukikohdan pihaan. Etupenkiltä nousee kaksi slaavilaista gopnik-gorillaa Tallinnan Mustamäeltä varastetuissa Niken verkkareissa, joissa on Adidaksen vauhtiraidat. Toinen miehistä avaa rynnäkkösämpylän takaoven, josta nousee kolme päästä varpaisiin suittua ja tällättyä daamia turkiksissa. Pidempi miehistä suuntaa askeleensa kohti ovea ja avaa sen naisille, jotka astelevat sisään, pienempi miehistä heidän perässään. Naiset astelevat keskelle aulan lattiaa ja avaavat turkiksensa, joiden alta paljastuu 60-luvun minimekkoihin verhoillut tiimalasivartalot, rintojen kohdilla sojottavat piiput kuin femboteilla. Miehet heidän takanaan kaivavat verkkarien taskuista käsiaseet. “Take it easy, ottakaa rauhallisesti emmekä tee kenellekään mitään. Tuokaa meille paikan lahjakkain bändi ja poistumme ilman väkivaltaa…”

  

Möyhy-Veikot – Lottoarvonta

Yhteiskunnan suurimmat päihdeongelmat juontavat juurensa siitä, että lääketiede on kehittänyt suppositorioita, joita työnnetään lapsukaisille takapuoleen jo pikku nassikoina, ja tietämättömät vanhemmat mittaavat huolestuneina jälkikasvunsa lämpöä anuksesta. Onneksi on olemassa Torigrilli ja isot ranut kurkkusalaatilla, vihreä ryönä ja helvetin tiukka rokettirolli. Ei elämästä selviä hengissä, mutta hetken on ainakin aikaa savuttaa kuin Rautaruukin piippu ja nuohota kuin Dick van Dyke.

  

Seli Seli – Muovi ei kuole

Puunainen, punainen paholainen pistää bileet pystyyn, heilauttaa lanteitaan niin että mantereet hytkyy, tanssii jotain tangoa eksoottisempaa, jytisyttää koko Pohojammaan peruskalliota uuteen uskoon. Kivisydän halkeaa, sen uumenista itää uusi ajatus paremmasta maailmasta, huomisesta jossa muovi kuolee ja luonto kukoistaa. Jäyhillä jatuleilla jalat vippaa, pitkätukkamörköjen päät nyökkää ja kourat kevein ranneliikkein suopursuolutta kitaan kippaa.

  

-Anna Paldanius